Tämä on ehkä ensimmäinen postaus tässä blogissa, jossa en kerro tekemisistäni. Luulen, että harva lukee oikeasti meidän tekemisiämme täällä, joten tuon vähän vaihtelua tähän tektsiin. Pitäisiköhän alkaa tekemään enemmän tämän tyylisiä postauksia tai videoita. Mitä olette mieltä?
Mutta asiaan, olen jo pitkään miettinyt täällä koulussa, millaista elämä oli ennen Ypäjälle tuloa ja sen jälkeen. Useimpina koulupäivinä muistelen ala-aste aikoja sekä ylä-astetta. Jos minulta kysyttäisiin, onko minulla ikävä peruskouluun, vastaukseni olisi ehdottomasti kyllä. Kaikki oli vielä niin helppoa.
Eskarista kakkosluokkaan asuin Kauhavalla, kakkosluokan jälkeen muutimme Vehmersalmelle. Oli haikea fiilis lähteä Kauhavalta, koska sinne jäi pari hyvää kaveria, mutta tiesin, että tulen kuitenkin käymään heti kun ehdin. Pidin tietysti heihin yhteyttä pari vuottakin muuton jälkeen. Nykyään silloin tällöin kyselen kuulimisia. Vehmerissä kävin 3.lk-9.lk. Muistan sen päivän kun menin ensimmäistä päivää kolmoselle. Kaksi tyttöä tulivat kysymään tulenko heidän luokalle, vastasin että tulen, jonka jälkeen taisin liittyä heidän seuraan. Se oli jännittävä päivä. Eikä mennyt aikaakaan kun sain jo kavereita.
Nelosluokalla aloin jo tottumaan tähän savolaiseen kouluun. Myöhemmin syksyllä taidettiinkin ystävystyä Jennan kanssa käsityökerhon kautta ja sitä myötä kävimme myös tallilla.
Vitosluokka olikin paljon mukavampaa, sillä aloin tuntemaan ihmisiä ja Vehmersalmea.
Toisaalta, uudessakin koulussa oli huonoja puolia, kun luokkalaiset oppivat tuntemaan minut. Muutama luokkalainen poika alkoi kiusaamaan minua puheviasta. He matkivat puhettani ja alkoivat puhumaan pahaa. Minua aina jännitti lukea ääneen luokassa, koska jännittäessä puhevikani tuli esille, tai luokan edessä seistessä. Olen siis perinyt puhevikani biologiselta isältäni, entäs sitten? Puhevikani on ja pysyy. (Nykyään kaikki ei edes huomaa sitä) Oikeastaan puhevikaan auttaa kuulemma vain puhuminen ja onhan tuo minulta hävinnytkin melkein.
Vitos-, ja kutosluokassa ei ollut mitään erikoista. Ala-asteen luokanopettajamme vaihtoi toiseen kouluun, kun me menimme ylä-asteelle ja pysyimme samassa koulussa.
Monelle tässä vaiheessa, kun siirtyy ylä-asteelle koulu on uusi ja luokkatoverit ovat uusia, mutta meillä oli sama koulu ja samat naamat. Opettajat tosin meille uusia.
Seiskaluokka oli mielenkiintoisempaa ja toistaiseksi helppoa. Kasiluokkakin vielä meni, vaikken ole koskaan ollut mikään kympin oppilas, sain kokeista kutosia ja vitosia, seiskasta olin todella tyytyväinen. En ole koskaan ollut lukutoukka ihmisiä.
Ysiluokan keväällä tuli se aika jota olin oikeasti odottanut, yhteishaku. Eli mihin lähtisin peruskoulun jälkeen. Kesällä saimme tietää tulokset. Sitä ilon ja onnen määrää, kun sain hevosopiston kirjekuoren käteeni ja luin kirjeen "Sinut on hyväksytty opiskelemaan Ypäjän hevosopistolla".
Elokuussa alkoikin jo pitkään odotettu koulu Ypäjän hevosopistolla. Välillä kadun sitä päivää, kun tänne tulin, mutta hei c'moon tää on kuuluisa koulu ja tämän vedän myös kunnialla loppuun, kun tänne asti päästy opiskelemaan! Ensi keväänä pitäisi sitten valmistua hevostenhoitajaksi. :)
Kaukana opiskelemisessa on minulle ainakin tullut paljon huono puolia. Tuntuu siltä kuin olisin menettänyt kaverit. Tai menettää on vähän väärä sana, mutta tuntuu etten tunne enää heitä ja jos liityn heidän seuraan niin tunnen itsen oikeasti ulkopuoliseksi. Jään paljon kaikesta paitsi, kun täällä opiskelen. Miksi juuri minulle käy näin? Olenko vain muuttunut vai onko Ypäjä muuttanut minut. En haluaisi väkisin olla kaveri, mutten voi tietää kenenkä kaveri listoille kuulun tai parhaat kaverit listoille. On outoa, vaikka olen varattu se ei tarkoita, ettenkö voisi kylillä pyöriä.
Ylä-asteella viihdyin enemmän poikien (kyllä, siinä porukassa oli myös niitä kiusaajia) ja Jennan kanssa kuin meidän luokan tyttöjen. Kauhavallakin minulla oli yksi toinen hyväkin kaveri, joka oli poika.
Vaikka minulla olisi ajokortti, se ei tarkoita sitä, että minun kyydissä vain mennään esimerkiksi kylillä paikasta A paikkaan B, koska toiseen autoon ei mahtunut. Hieman ärsyttävää olla vain kuskina. Toisaalta ihan kiva vain ajella ja kartuttaa ajokokemusta.
Tällaista tällä kertaa, Ensi kerralla jotain muuta! :)
- Jenkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti